HOTELLI TORNI – Tampere, 2017

Hotelli Torni on 2014 avattu hotelli Tampereella. Rakennuksen korkeus on 88,5 metriä, ja siinä on 25 maanpäällistä kerrosta. – Torni Tampere on Suomen korkein hotelli. Ennen Hotelli Torni Tampereen valmistumista Suomen korkein hotelli oli 69,5-metrinen vuonna 1931 valmistunut hotelli Torni Helsingissä. Hotelli sijaitsee lähellä Tampereen rautatieasemaa vanhojen Museoviraston suojelemien veturitallien vieressä.   Kuva: Karl-Johan Spiik

Read more
AIRISTO – Parainen, 2016

Stormälö on saari Paraisilla, aivan Airiston tuntumassa. Saarelle on keskittynyt veneilijöitä ja muita matkailijoita palvelevia yrityksiä. Saarella sijaitsevat muun muassa mökkikylä, pienvenesatama ja Airiston lomakeskus, joista löydät lisää kuvia kuvakaupastamme. Parainen pitää joitakin ennätyksiä hallussaan: Suomen kunnista siellä on eniten kesämökkejä ja sen meripinta-ala on suurin. Lisäksi kunta on Kaskisten lisäksi Suomen ainoa kokonaan veden […]

Read more
OLYMPIASTADION – Helsinki, 5/2017

Vuonna 1938 valmistunut Helsingin Olympiastadion on mittavan remontin kohteena. Satoja miljoonia maksavan remontin näkyvin uudistus on kaikkialta katettu katsomo. Lisäksi mm. uusitaan katsomon istuimet sekä lisätään käymälätilojen ja ravintolapalveluiden määrää moninkertaisesti. Peruskorjauksessa louhitaan uusia tiloja nykyisen rakennuksen alle. Maan alle on suunniteltu palloiluhalli, kuntosali, huoltotiloja sekä mahdollisesti täysimittainen sisäjuoksurata. Peruskorjauksen on määrä valmistua keväällä 2019. […]

Read more
ALLAS SEA POOL – Helsinki, 5/2017

Allas Sea Pool on merikylpylä Helsingin Katajanokalla. Se on auennut täydessä mitassaan toukokuussa 2017. Merikylpylässä on kolme meren päälle rakennettua allasta: lastenallas, lämminvesiallas (+27c) ja merivesiallas. Altaat ovat auki ympärivuotisesti. Kokonaisuuteen kuuluu myös kahvila, useita saunoja sekä ravintola laajoine terasseineen. Alueella järjestetään myös konsertteja, kulttuuritapahtumia sekä hyvinvointipalveluita.  Kuvaaja: Markus Sinervä

Read more
EDUSKUNTATALO – Helsinki, 5/2017

Eduskuntatalon rakennustyöt aloitettiin 1926 ja se valmistui vuonna 1931. Rakennus on 25 metriä korkea ja siinä on kuusi kerrosta. Tunnusomaista massiiviselle kuutiomaiselle rakennukselle on pääjulkisivun pylväsrivistö ja sen eteen levittäytyvä avoportaikko. Pylväsrivin neljätoista pylvästä kohoaa Eduskuntatalon neljännen kerroksen korkeudelle. Eduskuntatalo on suljettiin remonttia varten vuonna 2015, peruskorjauksen oli määrä valmistua 2017.  

Read more
KANSALLISOOPPERA – Helsinki 5/2017

Suomen ainoan ammattimaisen oopperan toiminta alkoi 1911, ja baletti perustettiin 1922. Esityspaikkana oli pitkään pieni Aleksanterin teatteri, kunnes 1993 avattiin nykyinen ajanmukainen Oopperatalo. Päänäyttämön katsomossa on yli 1300 paikkaa, lisäksi talossa on pieni näyttämö. Kansallisoopperalla on nykyään oma ammattilaisorkesteri, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, jossa on 111 oopperamuusikkoa, sekä 50-jäseninen kuoro. Vuosittain nähdään yleensä neljä uutta oopperaensi-iltaa […]

Read more
SIPOON VANHA KIRKKO – Sipoo, 5/2017

Sipoon vanha kirkko eli Pyhän Sigfridin kirkko on Sipoon kirkonkylässä sijaitseva keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on suosittu vihkikirkko. Kirkko toimii myös tiekirkkona ja on avoinna 1.6-31.8. Kirkko on valmistunut 1450-luvulla ja viimeisin perusteellinen entistäminen tehtiin 1930-luvulla. Sipoon vanhan kirkon kellotapuli rakennettiin alun perin puusta. Nykyinen, alaosaltaan kivinen tapuli on rakennettu vuonna 1811.

Read more
MERIHAKA – Helsinki, 5/2017
ilmakuva kerrostaloalue

Helsingin Merihaka on saanut seistä alkuperäisessä asussaan hieman erillään muusta Hakaniemen asutuksesta valmistumisestaan saakka, yli 40 vuotta. Nyt alue alkaa kuitenkin muuttua melkoisesti kun Laajasaloon kulkevaa uutta Merihaassakin pysähtyvää raitiotielinjaa aletaan rakentamaan ja samalla alueen rakennuskantaa tiivistetään korkeilla kerrostaloilla Sörnäisten rantatien alueella. Myös Merihaan vieressä sijaitsevalle entiselle Hanasaaren voimalaitoksen tontille valmistuu paljon uusia kerrostaloasuntoja 2020-luvulla.

Read more
LEPPÄVAARA – Espoo, 2017

Leppävaarassa on kolme erityisen korkeata tornitaloa. Suomen kolmanneksi korkein liikerakennus Panorama Tower on kuvan korkeista taloista keskimmäinen. Talo valmistui 2008. Torni on 17-kerroksinen ja 76 metriä korkea. Vasemmalla kuvassa oleva Leppävaaran torni on asuinkerrostalo, siinä on 21-kerrosta ja se on 68 metriä korkea. Rakennus valmistui 2010. Kolmas tornitalo Sellonhuippu valmistui 2011 ja siinä on 17 […]

Read more
LEPPÄVAARAN KIRKKO – Espoo, 5/2017

Maastoltaan hieman haasteelliseen paikkaan rakennettu Leppävaaran kirkko erottuu arkkitehtuuriltaan monista muista kirkoista. Rinnetontti toi omat vaatimuksensa millaisen rakennuksen paikalle pystyi rakentamaan. Punatiilestä vuonna 1979 valmistunut rakennus kiertyy ympyränmuotoisen pihan ympärille. Julkisivussa on paljon holvikaaria, jotka antavat romanttisen vaikutelman.

Read more
TAMMERKOSKI TALVI – Tampere, 2017
ilmakuva tampere

Tammerkosken rannoilla toimi 1800- ja 1900-luvuilla monia suuria teollisuusyrityksiä, mm. Finlayson, Tamfelt ja Tampella. Näiden teollinen toiminta lopetettiin 1990-lukuun mennessä, mutta suuri osa vanhoista tehdasrakennuksista on yhä jäljellä, nykyään suurelta osin toimisto­käytössä. Entisöityjen vanhojen tehdasrakennusten ohella kosken rannalla kohoaa nykyaikaisia asuintaloja sekä kuvan keskivaiheilla näkyvä 18-kerroksinen Hotelli Ilves ja kauppakeskus Koskikeskus. Ainoa yhä Tammerkosken varrella […]

Read more
TURUN LINNA – Turku, 2017

Pommituksessa kesäkuussa 1941 pahoin vaurioitunut Turun linna restauroitiin perusteellisesti sodan jälkeen, työ kesti 15 vuotta. Linna avattiin yleisölle juhlallisin menoin vuonna 1961, avaajana toimi Tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Nykyään yli 100 000 kävijää vierailee linnassa vuosittain, tutustuen sen museoihin ja näyttelyihin.

Read more
TAPIOLAN KESKUS – Espoo, 2017

Länsimetro tuleminen antoi vauhtia myös Espoon Tapiolan uudistamiselle. Kuvan ottohetkellä on menossa mm. pysäköintilaitoksen laajentaminen ja Stockmannin uuden tavaratalon rakentaminen. Liikekiinteistöjen päälle tullaan rakennetaan asuntoja viherkansineen. Kaiken kaikkiaan alueen on määrä valmistua 2020–luvun alkuun mennessä.

Read more
SAARISTOMERI – Ahvenanmaa, 2015
ilmakuva turun saaristo

Ahvenanmaan tuhansista saarista 60 on asuttuja. Jääkausi on hionut saarten punaisen graniitin monin paikoin silokallioiksi. Kasvillisuus on rehevää ja runsaslajista. Saaristomeri rajoittuu idässä Suomen lounaisrannikkoon ja lännessä Ahvenanmantereeseen. Saaristomeri muodostuu noin 40 000 saaresta. Suuria, yli neliökilometrin laajuisia, saaria on 257 kappaletta. Saaristomeren keskisyvyys on vain 23 metriä. Saaristomeri on saarten määrällä mitattuna maailman suurin.

Read more
TURUN TUOMIOKIRKKO – Turku, 2016/2017

Turun tuomiokirkko sijaitsee Aurajoen rannalla. Kirkon torni kohoaa peräti 86 metrin korkeuteen ja rakennus onkin Turun korkein. Korkeampi kirkko Suomessa on ainoastaan Helsingissä sijaitseva Mikael Agricolan kirkko (97 metriä). Rakennus on monille suomalaisille tuttu vähintään TV-kuvista koska sen kupeessa sijaitsevalta Turun Vanhalta Suurtorilta lähetetään Joulurauhan julistus. Kirkkoa ympäröivät hyvin hoidetut ja viihtyisät viheralueet, Brahenpuisto, Porthaninpuisto […]

Read more
LOHJA RANTAPUISTO – Lohja, 2016

Lohjan keskusta on rakennettu Salpausselkään kuuluvan harjun rinteille, Lohjanjärven rannalle. Järven ja keskustan väliin jäävässä Rantapuistossa on nurmikkoalue, uimaranta sekä venesatama. Lohjanjärvi on Uudenmaan maakunnan suurin järvi. Järvessä on 250 saarta ja sen rannoilla lähes 3000 kesämökkiä. Alueella tavataan useita eteläisiä kasvi- ja eläinlajeja ison järven ja kalkkipitoisen maaperän ansiosta. Alueella kasvaa mm. tammia, saarnia, […]

Read more
OITTAAN KARTANO – Espoo, 2017

Pohjois-Espoossa Bodom-järven rannalla sijaitseva Oittaan ulkoilukeskus on niin kesät kuin talvetkin suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Siellä yleinen hiekkaranta ja ulkoilualue. Alueelle on rakennettu vuonna 2013 Angry Birds -leikkipuisto. Myös frisbeegolfin, koripallon ja rantalentopallon pelaaminen on mahdollista. Alueella toimii myös kahvila, ulkoiluvälinevuokraamo, sauna ja avantouintipalvelut. Lisäksi Oittaalta lähtevät valaistut latuosuudet (kesäisin lenkkipolut), joita pitkin pääsee aina Espoon keskuspuistoon […]

Read more
LAIVA BLUE WHITE EAGLE – Joutseno, 2017
ilmakuva laiva

M/S BlueWhite Eagle on Suomen pisin sisävesiristeilyalus, joka toimi aiemmin Pielisellä ja Saimaalla nimellä M/S Koli III. Vuonna 2009 alus oli tarkoitus siirtää tilausristeily- ja ravintolalaivaksi Helsinkiin. Tämä suunnitelma kuitenkin jäi ja alus oli Puumalassa kesän 2009 ja 2010 majoitustilana ja tapahtumapaikkana. Nykyään laiva on kiinni Rauhan vanhassa laivalaiturissa, Joutsenossa. Kuvaaja/Photographer: Harri Kuusinen – Horizont.fi

Read more
MAAILMANPYÖRÄ – Helsinki, 2017
ilmakuva merivesiallas

Helsingin Katajanokalla oleva SkyWheel -maailmanpyörä on Suomen suurin maailmanpyörä, korkeudeltaan noin 40 metriä. Kuvassa näkyvät kolme uima-allasta kuuluvat Allas Sea Pool -merikylpylään. Kylpylän uusi päärakennus on rakenteilla ja valmistuu vuoden 2017 aikana, jonka jälkeen alueelta löytyy monipuoliset saunatilat. Löylyttelemään pääsee myös maailmanpyörässä sillä sen yhteen gondoliin on rakennettu pieni sauna. Kuvaaja/Photographer: Ari Lepistö – Horizont.fi

Read more
MUNKKINIEMEN RANTA – Helsinki, 2017

Munkkiniemen ranta etualalla ja sen edessä aukeaa jäinen Laajalahti. Lahden toisella puolella Lehtisaari ja Kuusisaari. Jäinen lahti on talvella suosittu ulkoilualue mm. retkiluistelijoiden keskuudessa.  Munkkiniemenrannassa on hyvä iso hiekkaranta, jonka vedenpohja on hienoa hiekkaa ja syvenee hitaasti. Rannan läheisyyteen pääsee hyvin myös julkisilla sillä nelosen ratikan päätepysäkki on vieressä. Kuvaaja/Photographer: Ari Lepistö – Horizont.fi

Read more
ESPOON TUOMIOKIRKKO – Espoo, 2017

Tuomiokirkko on Espoon vanhin rakennus. Sen rakentaminen ajoittuu 1480-luvulle. Se rakennettiin Espoonjoen mutkaan vilkkaan rantatien ja Kirkkojärven tuntumaan. Kirkon seinämaalaukset ovat ilmeisesti 1500-luvun alusta. Seurakunta sai ensimmäisen nimeltä tunnetun kirkkoherran, Henricuksen, vuonna 1458. Espoo 550-vuotisjuhlia vietettiin tämän perusteella vuonna 2008. Kuvaaja/Photographer: Ari Lepistö – Horizont.fi

Read more
KARUNAN KIRKKO – Sauvo, 2017

Karunan kirkko sijaitsee Karunassa Sauvossa. Kirkko on rakennettu 1908–1910 Josef Stenbäckin suunnittelemana Karunan harmaasta graniitista. Istumapaikkoja on 480. Torni on sijoitettu pohjakaavaan epäsymmetrisesti kaakkoon. Kirkkosalin keskellä olevassa betonisessa tähtiholvissa ja vyökaarissa on köynnöskoristelua. Kirkkoa on luonnehdittu yhdeksi Suomen kauneimmista kansallisromanttisista kirkoista. Kuvaaja/Photographer: Harri Kuusinen – Horizont.fi

Read more
TEIJON KIRKKO – Salo, 2017

Teijon kirkko on Salon seurakunnan kirkko. Teijon kartanon isäntä, ruukinpatruuna Rober Bremer rakennutti tämän kiinalaista pagodia muistuttavan kivikirkon vuonna 1829 Teijon kylässä olevalle kukkulalle kartanon läheisyyteen. Teijon kirkko on pohjamuodoltaan lähes neliönmuotoinen ja sen molemmissa päädyissä on matalat tornit, joissa on pieni neliömäinen lanterniini huipussaan risti. Kuvaaja/Photographer: Harri Kuusinen – Horizont.fi

Read more
KIRKKORANTA – Kuortane, 2016

Etelä-Pohjanmaan Rivieraksi kutsuttu Kuortaneen kirkkoranta on suosittu auringonotto- ja uintipaikka. Yksi maakunnan parhaista uimarannoista kerää kesähelteillä väkeä kauempaakin. Ranta on pitkä ja hienohiekkainen. Matalan rantavetensä ansiosta se sopii mainiosti perheen pienimmillekin. Alueella sijaitsee myös viihtyisä kesäkahvio Kesäpesä. Uimarannan läheisyydessä on näytillä myös tutustumisen arvoinen vanha kirkkovene. Kuvaaja/Photographer: Jyri Mäkinen – Horizont.fi

Read more
SIEVIN KIRKKO – Sievi, 2016

Sievin kunta sijaitsee Pohjanmaalla, Oulusta 150km etelään. Kuvassa oleva Sievin kirkko, järjestyksessä kunnan neljäs kirkko, rakennettiin vuonna 1861. Sieviläisiä kutsutaan jumalanpalveluksiin Sievin ensimmäisiin kirkkoihin heti Isonvihan jälkeen hankituilla kelloilla. Kelloissa oleva teksti todistaa hankinnan ja päättyy sanoihin: ”Wiholliselda hevitetyin Siewi ja Ewijarwilaisten rahalla Stocholmis ostettu.” Kuvaaja/photographer: Jyri Mäkinen – Horizont.fi  

Read more
LAPUANJOKI – Kuortane, 2016

Kuvassa Kuortaneenjärvi päättyy Salmen siltaan ja jatkuu Lapuanjokena. Lapuanjoki on 120 km pitkä ja laskee Pohjanlahteen Uudenkaarlepyyn kohdalla. Kuortaneenjärvi on Etelä-Pohjanmaan suurimpia järviä. Järven pisin selkä on 18 km pitkä ja 5 km leveä. Järven rannoilla on paljon kesämökkejä sekä iso hiekkaranta. Kuvaaja/photographer: Jyri Mäkinen – Horizont.fi

Read more
URHEILUOPISTO – Kuortane, 2016

Kuortaneen urheiluopisto sijaitsee Kuortaneenjärven rannalla. Kuvan keskellä oleva iso rakennus on nimeltään Kuortanehalli. Siellä on 200 metrin juoksurata ja muut yleisurheilun suorituspaikat, ilma-aserata, kiipeilyseinä ja kuntosali. Lisäksi hallissa voi harrastaa esimerkiksi pallopelejä. Urheiluopiston alueella sijaitsevat myös jää-, uima-, keila-, golf-, urheilu- ja pallohallit sekä 16 tenniskenttää. Kuvaaja/photographer: Jyri Mäkinen – Horizont.fi.

Read more
VILJANPUINTIA – Kuortane, 2016

Viljanpuintia Etelä-Pohjanmaalla, Kuortaneella. Alueen tasaiset laajat peltoalueet soveltuvat hyvin viljanviljelyyn. Maakunnassa on, Varsinais-Suomen ohella, eniten viljatiloja Suomessa. Kuvaaja/photographer: Jyri Mäkinen – Horizont.fi

Read more
KAKSI KORKEATA HOTELLIA – TAMPERE, 2016

Kuvassa näkyy Tampereen keskustan kaksi maamerkkiä, kaksi korkeata hotellia. Uudempi näistä on taaempana näkyvä Solo Sokos Hotel Torni joka yltää 88 metrin korkeuteen. Rakennus on Suomen korkein hotelli, siinä on 25 kerrosta. Vanhempi hotelleista on vuonna 1986 valmistunut Original Sokos Hotel Ilves, joka on kuvan oikeassa laidassa. Hotelli on 19-kerroksinen. Kuvaaja: Vesa Airio

Read more
TAMMERKOSKEN VOIMALAITOS – Tampere, 2016

Tammerkoski on koski Tampereella Näsijärven ja Pyhäjärven välillä. Korkeusero järvien välillä on 18 metriä ja vesi virtaa koskessa etelään eli Näsijärvestä Pyhäjärveen. Tampere on aikoinaan alkanut rakentua tämän kosken rannalle. Tammerkoskessa on yhä kolme toiminnassa olevaa voimalapatoa, ylinnä Finlaysonin ja Tampellan välinen pato, keskellä kaupungin sähkölaitoksen pato, ja alinna Takon kartonkitehtaan pato. Kuvaaja: Vesa Airio

Read more
KLAUKKALAN KIRKKO TALVI – Nurmijärvi, 2017

Klaukkalan kirkko eroaa ulkomuodoiltaan perinteisestä kirkosta. Kuution muotoinen 15 metriä korkea rakennus kohoaa mäen rinteellä Klaukkalan keskustassa. Kirkon suunnittelukilpailun voitti vuonna 2000 arkkitehti Anssi Lassilan suunnitelma. Kirkko ja seurakuntakeskus laajennuksineen valmistui syksyllä 2004.

Read more
PYHÄN LAURIN KIRKKO – Janakkala, 2017

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on vihitty käyttöön ilmeisesti 19. syyskuuta 1520. Kirkkoon mahtuu noin 650 ihmistä. Perimätiedon mukaan paikalle on rakennettu puukirkko 1200-luvulla. 1660-luvulta peräisin oleva saarnastuoli on oletettavasti pohjalaisen Mikael Mikaelinpoika Baltin tekemä.

Read more
TURUN LINNA TALVI – Turku, 2016

Turun linna marraskuisen ensilumen valkaisemana. Etualalla olevassa siivessä sijaitsee Linnan kirkko joka on suosittu vihkitilaisuuksien pitopaikka. Linnan tiloja voi vuokrata myös muun tyyppisten juhlien pitopaikaksi. Kuvassa näkyvä valkoinen osa, Esilinna, jättää sisäpuolelleen kookkaan piha-alueen. Esilinna valmistui 1500-luvun lopulla.

Read more
TUOMIOKIRKKO TALVI – Turku, 2016

Kuva Turun tuomiokirkosta Brahenpuiston yläpuolelta otettuna. Rakennus on monille suomalaisille tuttu vähintään TV-kuvista koska sen kupeessa sijaitsevalta Turun Vanhalta Suurtorilta lähetetään Joulurauhan julistus. Kuvauskuukausi marraskuu.  

Read more
fiSuomi